Anteeksi vaan hirveästi, tuli oltua lomalla niin en kirjoitellut sieltä, mutta nyt sitten tuleekin pidempi postaus lomareissusta! Spoilerina, että tuli ihania uusia kokemuksia ja pervoa menoa!

 

Lähdin itsekseni lomalle siis koska kaverit eivät lomailleet samaan aikaan sekä ajattelin että helpompaa muutenkin hankkia panokavereita kun ei tarvitse yrittää piillotella kavereilta. Teen tästä postauksesta nyt tällaisen päiväkirjamaisen niin pysyn itsekin kärryillä :)

Päivä 1.

Saavuin kohteeseen, jonka olin valinnut sen kuuluisan nudistirannan läheisyyden takia. Luulisi olevan helppoa löytää miehiä sieltä ja oikeassa olinkin kuten myöhemmin selviää! Kävin katsomassa hieman paikkaa mutten vielä käynyt loikoilemassa. Hieman painoi reissuväsymys!

Päivä 2.

Suuntasin heti aamupalan jälkeen rannalle, ensin bikineissä ja kun istahdin rannalle niin otin itsenikin nudeksi muiden tavoin. Olipa ihanaa taas makoilla ilman vaatteita lämpimällä rannalla ja käydä uimassa! Kävin välillä lounastamassa ja palasin vielä loppupäiväksi rannalle. Tutustuin aika pian erään saksalaisen pariskunnan kanssa ja vietettiin loppupäivä samassa porukassa rannalla. Jossain kohtaa juttu kääntyi sitten seksiin ja heitä olisi kiinnostanut kolmen kimppa, mutta siitä kieltäydyin. Rouvalla ja tietysti myös herralla oli myös fantasiana, että herra olisi nuoremman naisen kanssa naisen vain katsellessa. Tämä kuullosti jo paremmalta ja ilmoitin olevani kiinnostunut! Rouva itse kertoi että heillä olisi hotellihuoneessa hyvä paikka tälle, koska nojatuolista hän voisi katsella minua ja miestään sängyllä. Suostuin tähän ja aloimme jakaa mieltymyksiämme miehen kanssa. Yhteinen sävel löytyi heti! Vielä kun lähdimme kohti heidän hotelliaan, rouva kysyi voisiko hän hieman myös kuvata johon suostuin koska pariskunta vaikutti mukavalta ja heille jää siitä varmasti kiva muisto :) Hotellilla käytiin miehen kanssa ensin suihkussa joka toimi jo kivasti esileikkinä ja sen jälkeen herra pistikin tämän tytön sängylle imuhommiin! Sain myös itse hyvät nuolennat ja pano tuntui erittäin hyvältä loman aloitukselta. Mies välillä kommentoi jotain saksaksi mistä en ymmärtänyt mutta rouva katseli meitä selkeästi kiihottuneena. Kun homma oli ohi niin vaihdoimme vielä numeroita ja rouva näytti kuvaamiaan videoita. Sain niistä itsellenikin pari niin voin aina palata tähän hetkeen :)

Päivä 3.

Heti aamusta panetti ja jäin sänkyyn vibrailemaan ja katsoin eilisen videoita. Eikun bikinit päälle kun valmista ja rannalle! Ranta oli hiljaisempi mutta pari nuorta jätkää tuijotteli kauempaa pitkään. Kävin uimassa ja sen jälkeen kävin juttelemassa poikien kanssa ja selvisi että he olivat vanhempiensa kanssa reissussa mutta livahtivat rannalle. Mietin, josko pojat uskaltautuisivat helpottamaan kiimaani (ja huom tässä pojat ovat ihan täysi-ikäisiä, tarkastin sen kyllä ennen henkkareista :) ). En ole oikein nuorempien pojujen kanssa ollut niin ajatus laittoi panettamaan! Ehkä minusta vielä puumakin tulee haha! Kutsuin pojat pyyhkeeni luo ja pääsivät levittämään rasvaa selkääni mistä he tuntuivat olevan aika innoissaan jo. Toisen piti aika pian lopettaa koska hänellä alkoi seistä sen verran kovin että meni makuulle nopeasti. Haha ei se mitään. Kysyin että haluavatko tulla käymään hotellihuoneessani ja selkeästi jännittyneinä pojat suostuivat ja mentiin sitten uikkareissa kohti huonettani. Huoneen ovi kiinni ja piti vähän kiusata poikia kun olivat niin ujoja! Kysyin että mitäs sitten tehtäisiin ja toinen pojista ehdotti telkkaria haha. Kysyin sitten että mitäs jos otatte uikkarit pois ja otan suihin. Ei mennyt kauaa niin runkkasin ja imin poikia eikä myöskään mennyt valitettavasti kauaa että molemmilta lensi lastit rinnuksille. Onneksi pojat sitten vuorossa nuolivat myös minua niin vähän helpotti.

Päivä 4.

Päivä oli valitettavan sateinen, joten rannalle ei tullut mentyä. Päivän siis vietin itsekseni ja kävin hotelin salilla ja illalla menin paikalliseen yökerhoon. Yhden maissa pari turkkilaista n 40v miestä tulivat juttelemaan ja olivat selvästi kiinnostuneita. Vietin heidän kanssaan tunnin pari ja tanssilattialla meno alkoi muuttua kiihkeäksi ja miesten kädet siirtyivät jo mekkoni alle. Lähdin miesten hotellille ja sainkin hyvät kyydit miehiltä! Jäin sinne yöksi ja aamulla otettiin uusiksi. Aamu alkoi aurinkoisena ja tyydytettynä :)

Päivä 6.

Edellisestä päivästä ei ollut oikein mitään kerrottavaa, mutta reissun viimeinen kokonainen päivä sen sijaan oli oikein kuuma! Toisen päivän herra laittoi viestiä aamupäivällä, että hän olisi menossa rannalle, kun vaimonsa lähti joidenkin muiden tuttujen kanssa kaupungille ja jos tulisin seuraksi. Tapasimme rannalla ja vietimme aurinkoista päivää yhdessä. Völillä kyllä vähän tuhmailtiinkin, mutta koska olimme keskellä rantaa niin siinä emme sen kummemmin alkaneet mitään paheksuntaa herättää! Jonkin ajan päästä paikalle ilmestyi pari muuta saksalaismiestä, selkeästi tämän tuttuni kavereita. Miehet juttelivat keskenään saksaa kunnes vaihtoivat englantiin ja jäivät seuraamme istuskelemaan. Iltapäivän edetessä tutuin saksalaismiehistä kyseli josko siirtyisimme hänen huoneeseensa ja tietysti kaikki katseet kääntyivät minuun ja kaikille oli selvää mitä tässä oikaesti kysyttiin haha! Vastasin että mennään vaan ja suuntasimme taas tuttuun hotellihuoneeseen. Nyt vain kokoonpano oli hieman eri...

Ei tarvinnut kuin oven sulkeutua huoneesta, kun miehet jo pudottivat uikkarinsa ja pääsin kolmen aikamiehen syleilyyn. Kumman nopeasti myös minun päältäni riisuttiin bikinit! Pikkuhiljaa suuntasimme suihkuun päin ja yksi kerrallaan kävimme suihkussa, minä ensimmäisenä. Kun palasimme sängylle, laitettiin minut selinmakuulle ja yksi miehistä alkoi nuolemaan ja kaksi muuta toivat jo komeati seisovat kalut imettäviksi! Kiltisti tietty imin ja runkkasin molempia kunnes toinen miehistä asettui viereeni makuulle ja neuvoi hyppäämään ratsaille. Kiipesin kyytiin ja minua nuollut mies toi vuorostaan kalunsa imettäväksi. Kolmas miehistä, huoneen omistaja kysyi tässä kohtaa ajatuksiani peppupanosta ja saatuaan myöntävän vastauksen, haki hän laukustaan liukkarin. Pian hän levittelikin jo liukkaria pepulleni ja aloin tuntemaan kuinka sisääni tunkeutui kolmas kulli. Pitkästä aikaa tuplapenetraatiota! Tunne oli taivaallinen ja ei mennyt kauaakaan kun laukesin miesten pannessa rytmikkäästi. Jatkoimme panemista ja miehet vaihtoivat kerran paikkojaan kunnes miehet vuoron perään laukesivat. Ainiin ja sanottakoon tähän vielä että kaikki penetraatio tapahtui kondomin kanssa paitsi suihinotot :)

 

Nyt lopetan tarinan tähän. Pahoittelut että kesti tämän kirjoittelu ja ylipäätään olin hetken hiljaa. Nyt on ollut vähän kaikenlaista mutta yritän taas kirjoitella enemmän :)